Ennakko: Lippo jahtaa voittoputkelle jatkoa!

Otteluennakko: Oulun Lippo – Kannuksen Ura 16.7. klo 18.00.

Oulun Lipon tiivis ottelutahti saa jatkoa, kun Kannuksen Ura saapuu tiistaina hakemaan yllätysvoittoa Raksilasta. Vain muutama päivä aiemmin edelliset yrittäjät kaatanut Lippo on hyvässä vireessä.

Lippo saa tiistai-iltana haasteen Pohjanmaan radan varrelta, kun Kannuksen Ura saapuu vieraaksi Ouluun. Lipon voittojuna ei kuitenkaan ole aikeissa pysähtyä tälle pysäkille, vaan suunnitelmana on painella täyttä vauhtia ohi, vahvistaen asemaa kolmen kärjessä.

Lippo lähtee tiistain otteluun ennakkosuosikkina, otettuaan sunnuntaina paikkansa kärkikolmikosta takaisin ja Kannuksen majaillessa tällä hetkellä taulukon toisessa ääripäässä. Kannus ei ole vielä väläytellyt ihan vaarallisimpia otteitaan, mutta jos jotain on kauden aikana opittu, se on ettei altavastaajia pidä lähteä vähättelemään. Kaudella on nähty monta tiukkaa kamppailua, joista pistetaulukko ei anna täyttä kuvaa. Kannus onnistui viikonloppuna kaatamaan toistamiseen pohjoisen naapurimme Simosta, eikä aiemmin kaudella pisteet ole olleet kaukana esimerkiksi Puijon Pesikseltä. Yksi piste on plakkarissa myös Lipon kanssa tasapisteissä olevalta Ulvilalta. Otteluun lähdetäänkin siis jatkamaan omaa hyvää virettä, panostaen laatuun, sekä sisä- että ulkopelissä.

Lipon otteet kotikentällä ovat olleet melkolailla kohdillaan viimeisen kahden ottelun verran, kun Perämeren puuska on pyyhkäissyt niin Simon kuin Ulvilankin kumoon. Tiistaina keskiössä on siis jatkaa paikalle tuleville pesisfaneille määrätietoisen pelaamisen tarjoilemista ja näyttää onnistuneita suorituksia, niin joukkueen kuin yksilöidenkin tasolla.

Lue lisätietoja ottelutapahtumasta!

Suosi ennakkolippuja – osta lippusi täältä

Portit ja palvelut avautuvat tunti ennen ottelua.

Instagram: @oulunlippo
Twitter: @oulunlippopesis
Facebook: Oulun Lippo

Oulun Lippo – Kannuksen Ura 16.7. klo 18.00