ENNAKKO: OULUN LIPPO – ALAJÄRVEN ANKKURIT 6.6

Sunnuntaina päästään kauden ensimmäisen kotiottelun pariin, kun vieraaksi Ouluun matkustaa Alajärven Ankkurit. Molemmilla joukkueilla on avauskierroksen jälkeen takuulla halu täyden kolmen pisteen voittoon eli voidaan syystäkin odottaa mielenkiintoista ottelua!

Viime kaudella Oulun Lipon ja Alajärven Ankkureiden kohtaamiset ovat molemmat päättyneet Lipon kolmen pisteen voittoihin. Tämän kauden kotiavaukseen Oulun Lippo lähtee taskussaan 2 sarjapistettä Kannuksesta (1–2), vieraaksi saapuvalla Alajärven Ankkureilla ollessa häviö allaan Loimaan Urheilijoita (1–0) vastaan pelatusta avausottelusta.

Kaudella 2020 runkosarjan kolmanneksi kiivennyt Ankkurit on todistanut kykynsä haastaa muita Ykköspesiksen joukkueita ja Ankkuri-kapteeni Nestori Yli-Sissalan mukaan joukkueella on kovia tavoitteiden lisäksi myös kova joukkue. Lupaavalta nuorelta joukkueelta voidaankin viime kauden tapaan odottaa viihdyttävää pesäpalloa oululaisia vastaan. Mielenkiintoisena nostona vierasjoukkueesta nuori pelinjohtaja Santeri Särkinen, joka lisäksi on alkujaan seuran oma kasvatti.

Oulun Lipon Harri Kolehmainen lähtee sunnuntain otteluun mahtavilla fiiliksillä ja toivoo ihmistenkin suuntaavan lämpimän kelin puolesta stadionille seuraamaan hyvää pesäpalloa. Stadionille saapuvan Alajärven puolesta Kolehmainen näkee, että hyvä tulee, kun pidetään aisoissa Ankkureiden muutamat kovan luokan pelimiehet. ”Uskon muutenkin, että huomenna meidän lyöntipeli aukeaa ja tullaan näkemään kotijoukkueen toimesta paljon juoksuja”, Kolehmainen lupailee.

Myös pelinjohtaja Markku Hylkilä näkee Alajärven kokeneemmista Superpesis-taustaisista pelaajista, mutta myös nuorista lahjakkuuksista muodostuvan joukkueen vaikeaksi vastustajaksi. Keskiviikon vierasottelun jälkeen on Hylkilän mukaan joukkueessa keskitytty pelin parantamiseen sisäpelin kehittämisen sekä turhien virheiden välttämisen kautta.

Sunnuntaille onkin tarjolla nuorta lahjakkuutta myös kotijoukkueen puolesta, juniorikaksikonTino Alaspään sekä Ilmari Kustulanmolempien debytoidessa miesten joukkueessa! ”Toiveissa on, että saadaan hikinen iltapäivä Alajärvelle huomenna Raksilassa. Keli näyttää lupaavan aurinkoiselta ja toivotaan, että pesäpallon ystävät löytävät sankoin joukoin Raksilaan”, Markku Hylkilä komppaa Harri Kolehmaista.

Seuraa näitä pelaajia!

Pattijoen Urheilijoista Oulun Lipon riveihin siirtynyt Harri Kolehmainen on näyttänyt sekä Puijoa vastaan pelatussa harjoitusottelussa että Kannuksessa taistellussa kauden avausvoitossa mitä mainioimpia otteita. Viime pelin ykköspalkittua Kolehmaista voidaankin pitää sekä sisä- että ulkopelin osalta vaarallisena vastuksena Alajärven leirissä saman pelivireen jatkuessa!

Alajärven Ankkureiden riveistä esiin nostetaan joukkueen oma kasvatti Ville Keltikangas, joka on joukkueen omien kuvailujen mukaan Ankkureiden arvokas monitaituri. Etukentän mieheltä onnistuukin niin etenijöiden polttaminen kuin vaihtaminen ja kotiuttaminenkin. Varakapteeni Keltikangassuoritti viime vuonna 15 ottelussa tasaisen hyvin 14 lyödyllä ja 14 tuodulla juoksulla.

 

Peli pyörähtää käyntiin Oulun DataCenter Stadionilla sunnuntaina 6. kesäkuuta kello 16:00. Vältä jonottaminen ja osta ennakkoliput otteluun verkkokaupasta. Suosittelemme kasvomaskin käyttöä, turvaväleistä huolehtimista sekä hyvää hygieniaa stadionilla liikkuessa!

Tervetuloa kannustamaan Oulun Lippo kotivoittoon!

 

Mikäli et pääse paikan päälle, voit seurata ottelua Kalevan Livestä, osoitteesta www.kaleva.fi/live.