Ennakko: Tulikuuma tuplaviikonloppu!

Otteluennakko:
Pöytyän Urheilijat – Oulun Lippo 18.5. klo 15.00
Manse PP – Oulun Lippo 19.5. klo 16.00.

Bring on the heat! Ensimmäinen tuplaviikonloppu ja ensimmäiset vieraspelit otellaan tänä viikonloppuna!

Oulun Lippo avasi viime viikolla kauden kotona hyisissä olosuhteissa 2-1 voitolla sisukkaasta Simon Kiristä. Lippo ei pelannut avausottelussa aivan tasollaan, joten treeniviikko onkin käytetty tehokkaasti virheiden korjaamiseen. Edessä on tiukka tasonmittaus, sekä Pöytyällä, että Tampereella, ja pitkä reissu, joka tuo omat haasteensa mukanaan. Olosuhteet pelaamiseen ovat onneksi huomattavasti viime viikkoon verrattuna otollisemmat, kun koko viikonloppu hätyytellään hellelukemia.

”Haastava tuplapeli edessä. Vastassa ovat ehdottomasti kaksi kovaa ykkössarjan joukkuetta, joista Tampere vielä ennakoissa suosikin paikalla”, 2 pj Santeri Haipus kertoo. ”Pöytyä on myöskin tehnyt jo useamman vuoden varmaa uraa Ykköspesiksessä, eikä ilmaisia pisteitä Kumilasta ole lauantaina otettavissa”, Haipus huomauttaa. Heti perään sunnuntaina tarjoillaan kärkikamppailu, kun kipinät lentävät Kaupissa Manse PP:tä vastaan. Ykköspesiksen pelinjohtajien ennakkorankingissa Manse PP arvioitiin sarjan ykköseksi ja Oulun Lippo toiseksi. Manse PP:n Vimpeliläislähtöinen lukkarilupaus Taneli Lassila mm. väläytteli viime viikonloppuna sen luokan otteita kolmanneksi rankattua Haminaa vastaan, ettei reissuväsymykselle yksinkertaisesti ole sijaa.

”Pyritään toteuttamaan mahdollisimman optimaaliset olosuhteet valmistautumiselle. Matkaan lähdetään jo edellisenä päivänä, jotta ottelupäivät voidaan aamusta alkaen pyhittää huolelliseen valmistautumiseen”, Haipus kertoo. ”Sitä kautta mahdollistetaan myös optimaalinen tulos!”

Itse pelillisesti kummankin ottelun osalta pelinjohtajien ajatus on selkeä: keskitytään ja terävöitetään jaksojen alkuja. ”Jos antaa siimaa, vastustaja käyttää varmasti paikat hyväksi. Näissä pitää pysyä terävänä”, 1. pj Ilkka Hirvonen toteaa. Joukkueen periaate onkin, että sijoitukset, voitot ja pisteet pitää mennä ansaitusti paremmalle. Jos se ei ole oma joukkue, pitää pystyä kehittymään ja oppimaan virheistä. Ylimielisyydellä ei yhtäkään ottelua voiteta.

Reissua odotetaan joukkueen sisällä rauhallisilla mielin. ”Lähden ainakin itse todella hyvällä fiiliksellä reissuun. Edessä on varmasti kovia otteluita, mutta kun viime viikonlopun virheet paikataan, lopputulos on hyvä”, kauden yhdeksi kehittyjäksi joukkueen sisällä nostettu Santeri Pulkkinen, 19, toteaa. Kysyttäessä, miten tämä joukkueelta saatu tunnustus näkyy tulevissa peleissä, mies vastaa nöyrästi: ”Onhan se hienoa kuulla, että on tapahtunut kehitystä, mutta siihen ei saa liikaa tuudittautua. Ollaan niin alkutaipaleella ja töitä on vielä paljon edessä.”

Santeri Pulkkisen ja koko Lipon porukan suoriutumista voit seurata viikonloppuna somen välityksellä:

Instagram: @oulunlippo
Twitter: @oulunlippopesis
Facebook: Oulun Lippo

Pöytyän Urheilijat – Oulun Lippo 18.5. klo 15.00
Manse PP – Oulun Lippo 19.5. klo 16.00