ENNAKKO: VÄHÄNKYRÖN VIESTI – OULUN LIPPO 17.6

Oulun Lippo matkaa tulevana torstaina Kyrölän kentälle Vähänkyrön Viestin kestittäväksi kauden viidenteen otteluun. Oululaisten puolesta otteluun lähdetään neljän ottelun voittoputkessa ja tavoitteena on tietenkin jatkaa voittojen tiellä kohti lauantain kotipeliä, joka samalla on viimeinen kesäkuun peli!

Vähänkyrön Viesti on tällä hetkellä sarjataulukon yhdeksännellä sijalla ja kolmen ottelun saldona on kaksi häviötä ja yksi voitto. Vuoden tauon jälkeen Ykköspesikseen palannut Vähäkyrö nappasi Ulvilalta kauden avauksessa kolme pistettä, jonka jälkeen joukkue pelasi Puijon Pesiksen kanssa vuoroin vieraissa, häviten kuitenkin molemmat (2–0, 1–0), vaikka kykeni taistelemaan yhden jakson nollalukemissa ja täten lahjoittaen yhden pisteen savolaisten sijasta liitolle.

Oulun Lippo lähtee hakemaan voittoa sarjataulukon kärjestä neljän ottelun voittoputkessa, joista se on kerännyt 10 pistettä kahdella kahden pisteen sekä kahdella kolmen pisteen voitolla. Lipon leirissä ollaan saatu viikonlopun pelien aikana tärkeitä onnistumisia vaihteeksi myös mailan varressa ja sisäpeli on alkanut edetä pelinjohtaja Markku Hylkilän peräänkuuluttamien pienin askelin. Tavoitteena vieraspelille voidaan edelleen pitää oman pelaamisen jatkuvaa eteenpäin viemistä, unohtamatta kuitenkaan voittoputken jatkamista!

Mielenkiintoisena nostona otteluun vielä mainittakoon kotijoukkue ”Fyrrykyrön” Markus Lehtiniemi, joka viime kaudella pelasi Oulun Lipon riveissä, palaten tälle kautta takaisin kasvattajaseuraansa Vähäänkyröön.

Seuraa näitä pelaajia!

Oulun Lipon kokoonpanosta seurantaan kannattaa ottaa Jonne Luhtavaara, joka tällä hetkellä pitää lyöntitilastojen kymmenettä sijaa hallussaan. Neljään peliin miehen nimistä löytyy seitsemän lyötyä juoksua, joista viisi mies ahkeroi viikonlopun kahden ottelun aikana. Tuntuma mailan varressa alkaakin selkeästi statistiikan mukaan löytymään!

Vähänkyrön Viestin Riku Utanen löytyykin samaisesta lyöntitilastosta juuri Luhtavaaran yläpuolelta, miehellä ollessa kolmesta ottelusta saldona kahdeksan lyötyä juoksua. Jokeripaidassa pelaavan Utasen kuvaillaan Vähänkyrön leirissä olevan kovassa lyöntivireessä ja oululaisten puolesta ulkokentällä saadaankin olla tarkkana, kun mies on lyömässä.

Ottelu Vähänkyrön Viestiä vastaan alkaa Kyrölän kentällä kello 18:00 ja sitä ei valitettavasti striimata, mutta ottelun tilastoja pystyt seuraamaan alla olevan Pesistulokset-linkin kautta livenä!

Pesistulokset: https://www.pesistulokset.fi/ottelut/40070