Jimi Heikkinen vahvistamaan Oulun Lippoa

 Seitsemänkertainen pesäpallon Suomen mestari Jimi Heikkinen on tehnyt sopimuksen Oulun Lipon kanssa. Sopimus kattaa pelaajasopimuksen kaudesta 2020, jonka lisäksi Jimi Heikkinen aloittaa työskentelyn Oulun Lipon markkinoinnissa ja myynnissä. 

”Olen nöyrän innoissani mahdollisuudesta tulla mukaan Oulun Lippoon. Aion tuoda mukanani organisaatioon elämäni arvoja – avarakatseisuutta, intohimoa, hulluutta ja periksiantamattomuutta. Nämä arvot tulevat näkymään tekemisessäni niin Lipon taustaorganisaatiossa kuin urheilun puolella!”, kertoo Jimi Heikkinen omia ajatuksia pelaajasopimuksestaan. 

”Kyllähän Jimi Heikkisen tulo Oulun Lippoon on loistava asia. Yhtään aliarvioimatta Jimi Heikkisen pelaajataitoja ja nykyistä pelikuntoa, niin itse näen asian siten, että Jimi Heikkinen tulee erityisesti tuomaan lisäarvoa Oulun Lipon markkinointiin ja myyntiin sekä seuran kehittämiseen. Me olemme tällä osa-alueella toimineet erittäin ohuilla resursseilla, joten Jimi on tällä osa-alueella selkeä vahvistus. Jimin kokemus ja näytöt pesäpalloseuran myymisestä ovat kovia.”, toteaa Läpilyönti Oy:n toimitusjohtaja Mika Lähteenmäki. 

”Jimi aloittaa heti Oulun Lipon markkinoinnin ja myynnin sekä samalla liittyy Oulun Lipon harjoitusrinkiin. Jimin mukaantulo harjoitusrinkiin kokeneena pelaajana tuo varmasti lisää virtaa muun joukkueen harjoitteluun. Lisäksi Jimin persoona ja asenne ovat sellaisia asioita, joista kohtuullisen nuoressa joukkueessa on varmasti iloa.”, jatkaa Mika Lähteenmäki. 

Linkki Jimi Heikkisen pelaajakorttiin: 

http://www.pesiksenmaailma.fi/index.php/pelaajakortit?pelaajaid=1368&view=pelaajakortti

Jimi Heikkisen ”Tuli ja liike” -projektilla on oma Instagram-tili: tulijaliike