KARSINTA-ENNAKKO: OULUN LIPPO – SIILINJÄRVEN PESIS 8.9.

Oulussa päästään keskiviikkona käynnistämään Superpesiksen karsintaottelut, kun Oulun Lippo sai runkosarjan voiton myötä kotiedun nimiinsä! Vastustajaksi asettuu Siilinjärven Pesis, joka pelaa sarjapaikastaan oululaisia vastaan tiputettuaan Haminan Palloilijat alemmissa pudotuspeleissä.

 

Oulussa ollaan viimein päästy kauden viimeisten viiden sekä osaltaan tärkeimpien otteluiden pariin, kun ensi kauden paikasta Superpesiksessä Oulua vastaan taistelee Siilinjärven Pesis. Superpesiksen runkosarjassa Siilinjärvi jäi toiseksi viimeiselle sijalle neljällä voitollaan ja voitettuaan Haminan Palloilijat vältti vielä toistaiseksi putoamisen Ykköspesikseen.

Siilinjärveläisten lyöntipuolesta ovat kauden aikana pitkälti vastannut runkosarjan lyöjätilaston 19. sijalle päätynyt Jiri Pippola, kun taas etenijäpuolella nousevat esiin nimet Ville Lantiainen sekä Samu Vainikainen. Edellä mainittu kolmikko muodostaa myös joukkueen sisäisen tehotilaston kärjen ja onnistumisia on riittänytkin myös alempiin pudotuspeleihin asti. Siilinjärveltä löytyy takaansa täyspitkän viiden ottelun kautta ratkottu voitto Haminasta, jotka on kaikki ratkottu muutamien juoksujen erolla tai venytetty vähintään supervuoroon saakka.

 

Paljon ollaan kuitenkin myös Oulun Lipon puolella menty pelillisesti eteenpäin, kun alkukautta ajattelee, mutta kaikenlaista työnsarkaa tietenkin aina löytyy! Pelinjohtaja Markku Hylkilä kommentoikin Kannusta vastaan pelattujen välierien jälkeen, että on harvinaisempaa, että Ykköspesiksen joukkue voittaa Superpesis-joukkueen, mutta uskoo että se on oman joukkueen osalta mahdollista. Hylkilä muistuttaakin, että voittojen saaminen edellyttää ”rajuja onnistumisia”, mutta pelinjohtajan mukaan siihen ollaan tähdätty ja pelaajista pyritään saamaan paras irti.

Kaiken kaikkiaan odotettavissa on jännittäviä Superpesiskarsinta-otteluita vähintään kolmen ja pisimmillään viiden ottelun verran, joista vähintään kahdesta päästään nauttimaan Oulussa! Oulun Lippo toivookin ihmisten saapuvan sankoin joukoin paikalle, osoittaakseen tukensa oululaiselle pesäpallolle ja sen kuulumiselle Superpesikseen!

 

Seuraa näitä pelaajia!

Oulun Lipon paidassa pelaava Ari Lankinen on onnistunut sekä runkosarjan että välierien aikaan sisä- ja ulkopelissä, kokonaissaldona 24 ottelusta löytyessä 49 tehopistettä. Kahdesta välieräottelusta nostettakoon esille vielä Lankisen lyömä kunnari sekä kaksi lyötyä ja kolme tuotua juoksua!

Siilinjärven Pesiksen kokoonpanosta huomio kannattaa kiinnittää kotiuttaja Jiri Pippolaan. Pääasiassa jokeripaidassa pelannut Pippola löytyykin runkosarjaa tarkastellessa ykkössijalta joukkueen sisäisestä lyöntitilastosta neljällä kunnarilla ja 38 lyödyllä juoksulla. Pippola on onnistunut myös alemmissa karsintapeleissä, lyömällä viidessä ottelussa 9 juoksua!

 

Ottelu alkaa keskiviikkona 8.9. Oulun DataCenter Stadionilla kello 16.30. Ottelun liput ovat ostettavissa tapahtuman porteilta tai ennakkoon osoitteesta lippo.shopunique.fi. Hinnat 10e/15e ja alle 7-vuotiaat ilmaiseksi. Kausikortit eivät käy jatkopeleissä. Tervetuloa kannustamaan Oulun Lippo voittoon ensimmäisessä Superpesiskarsinta-ottelussa!

Mikäli et pääse katsomaan ottelua paikan päälle, voit seurata ottelua Ruudun fanikamera-lähetyksen kautta.

 

Ottelutilastot: https://www.pesistulokset.fi/ottelut/42310