KARSINTA-RAPORTTI: OULUN LIPPO – SIILINJÄRVEN PESIS 12.9.

Kolmas Superpesiksen karsintaottelu Oulun Lipon ja Siilinjärven Pesiksen välillä päättyi lopulta supervuoroparissa siilinjärveläisten voittoon, mitä tarkoittaa sitä, että oululaiset ovat tulevana lauantaina Mantun kentällä pakkovoiton edessä, mikäli sarjaa halutaan jatkaa!

Digizerin isännöimän ottelun ensimmäisellä jaksolla alku ei ollut Oululle ihanteellinen, vieraiden siirryttyä heti avausvuoroparissa 0–4 johtoon Mikko Hakomäen kunnarilla. Selkäranka ei Lipolla tähän kuitenkaan katkennut, kun juoksuja alettiin takoa tasaisen varmasti. Ensimmäisestä juoksusta vastasi Markus Hallasuo kotiuttaessaan Kasperi Salmelan, jota seurasi Aapo Hiltusen kotiuttama Tino Alaspää. Siilinjärvi otti vielä hiukan eroa oululaisiin Jiri Pippolan 2–5 lukemat synnyttäneellä lyönnillä, johon kuitenkin vielä vastattiin Oulun puolesta. Kolmannessa vuoroparissa Markus Hallasuo onnistui jälleen ja kotiutti Harri Kolehmaisen, seuraavaksi Aapo Hiltusen ja Tapani Pirin kaventaessa lukemiksi 4–5.

Jännitysnäytelmä jäikin vielä neljännen tasoittavaan vuoroon, kun Markus Hallasuo kotiutti ensin Tino Alaspään, joka kavensi tilanteen tasalukemiin. Jaksosta kuitenkin lähdettiin hakemaan voittoa, josta vastasikin hyvässä lyönnissä ollut Aapo Hiltunen lyötyään kunnarin, jonka turvin Tapani Piri ja Miika Keski-Petäjä ennättivät kotipesään. Avausjakson lopulliset lukemat olivatkin viimeisen tasoittavan sisävuoron jälkeen Oulun hyväksi 8–5 kunnarin ja kahden juoksun myötä!

Toisella jaksolla Siilinjärvi avasi sisävuoronsa Ville Lantiaisen kunnarilla, jonka avulla vieraat siirtyivät jakson ensimmäisessä vuoroparissa 0–2 johtoon. Jaksolla ei kuitenkaan vähäisestä juoksuerosta ja nousujohteisesta avausjaksosta huolimatta paljon Oulun kolmostilanteita nähtykään ja juoksujenkin puolesta jäätiin lopulta nollalukemille, Siilinjärven myöskään lyömättä yli kahta juoksua. Tämän myötä ottelu venytettiin supervuoropariin saakka, jossa vierasjoukkueen Jiri Pippola teki yhden juoksun, joka lopulta riitti ottelun voittoon, kun Oulu ei saanut aikaiseksi tasoittavaa juoksua omalla vuorollaan.

Seuraava ottelu pelataan lauantaina 18. syyskuuta Siilinjärvellä kello 15.00 ja sarja onkin tuolloin Siilinjärven Pesikselle katkolla eli mikäli Siilinjärvi voittaa, säilyttää se paikkansa Superpesiksessä. Mikäli taas Oulun Lippo voittaa, pelataan seuraavana päivänä jälleen Oulussa viides ottelu, joka ratkaisee Superpesiksessä kaudella 2022 pelaavan joukkueen. Lauantain vierasottelua pystyt seuraamaan Ruutu+-palvelun kautta!

Kolmannessa karsintaottelussa Oulun Lipon parhaita pelaajia olivat Aapo Hiltunen ja Markus Hallasuo. Siilinjärven Pesiksen parhaita pelaajia olivat Ville Lantiainen ja Mikko Hakomäki.

Ottelutilastot: https://www.pesistulokset.fi/ottelut/42312

Lehdistötilaisuus: https://www.youtube.com/watch?v=q-b9wd_u8GY&ab_channel=OulunLippo