LIPPO JA KÄRPÄT MITTELEVÄT RAKSILAN HERRUUDESTA💥

Viime kesänä Oulun Lippo ja Oulun Kärpät rikkoivat yhdessä lajirajoja, kun Kärpät vastasi Lipon heittämään pesäpallohaasteeseen. Raksilan herruus jäi selvittämättä, sillä ottelu päättyi tasan jännittävien vaiheiden jälkeen. Nyt nämä joukkueet kohtaavat uudelleen torstaina 4.6.2020 pelattavassa haasteottelussa. Ottelu pelataan Oulun DataCenter stadionilla ja se alkaa klo 18. Ottelun juontaa viime vuoden tapaan Antero Mertaranta.
”Saimme viime kesän haasteottelusta hyvää palautetta molemmilta joukkueilta sekä tapahtuman yhteistyökumppaneilta että yleisöltä. Tämän palautteen rohkaisemana päätimme heittää uuden haasteen Oulun Kärpille.”, taustoittaa tapahtuman taustoja Läpilyönti Oy:n toimitusjohtaja Mika Lähteenmäki.
”Tänä vuonna päätimme ottaa tapahtumaan mukaan hyväntekeväisyys-näkökulman ja tulemme ohjaamaan osan lipunmyynnin tuloista myöhemmin julkistettavaan kohteeseen. Tapahtuman tarkempi suunnittelu on Jimi Heikkisen vastuulla. Tulemme tiedottamaan asiasta lisää lähiviikkojen aikana.”, kertoo Mika Lähteenmäki.

Tapahtuman liput tulevat ennakkomyyntiin Lipon verkkokauppaan 1.3. Tapahtuman on tarjolla myös viime vuoden tapaan VIP-lippuja.
Lisätietoa tapahtumasta ja VIP-lipuista antaa Läpilyönti Oy:n toimitusjohtaja, Mika Lähteenmäki.

Mika Lähteenmäki, 040-5266171, mika@odc.fi