Lippo liikuttaa – liikuntakerholle on kysyntää

Lippo kannustaa perheitä mukaan liikkumaan. Seuraavan kerran kerhossa liikutaan sunnuntaina 16.4. klo 15-17 Pohjankartanon koulun salissa.

Seuraavat liikuntakerhot

Pohjankartanon salissa kerhoillaan seuraavat kolme viikkoa

16.4. sunnuntai

23.4. sunnuntai

30.4. sunnuntai

2-6-vuotiaat klo 15-16 7-11-vuotiaat klo 16-17

2-6-vuotiaat klo 15-16 7-11-vuotiaat klo 16-17

Toukokuun vuoroista ilmoitetaan myöhemmin Lipon somekanavissa.

Oulun Lipon matalan kynnyksen liikuntakerhokonsepti alkoi tammikuussa Pohjankartanon koulun liikuntasalissa. Kerhoa pidetään kahdelle eri ikäryhmälle. Nuorimmat 2-6 vuotiaat lapset liikkuvat kerhossa vanhempiensa kanssa. Tämän kerhovuoron virallinen nimi on Lippo liikuttaa – perheliikuntakerho. 7-11-vuotiaiden liikuntakerhovuorolla lapset voivat liikkua ilman vanhempiensa läsnäoloa kerho-ohjaajien valvonnassa. Toki vanhemmat voivat olla mukana myös liikkumassa lastensa kanssa.

Liikuntakerho toimii yksinkertaisella konseptilla, jossa liikuntasali ja sen välineet ovat lasten vapaassa käytössä kerhon järjestäjien huolehtiessa liikuntavälineiden esillepanosta ja keräämisestä kerhon jälkeen. Ajatuksena on, että lapset voivat hyödyntää salissa olevia välineitä haluamallaan tavalla itselleen sopivan ajan. Ohjaajat voivat haluttaessa heittää perheille erilaisia liikuntahaasteita ja järjestää myös yhteisleikkejä, mikäli osallistujat sellaisia toivovat. Tärkeintä on, että lapset saavat liikkua haluamallaan tavalla ja käytössä on monipuoliset välineet. Myös lasten vanhemmat pääsevät mukaan touhuilemaan ja näin liikkuminen on lapselle turvallista. Kerho on maksuton.

Lippo liikuttaa – liikuntakerho on suunnattu erityisesti lapsille, joilla ei ole vielä lajivalintaa tehtynä. Kerhossa korostuu lasten omaehtoisuus ja luovuus. Näin lapsella on paremmat mahdollisuudet kokeilla ja löytää itselleen mielekkäimmät tavat harrastaa liikuntaa.

Lippo liikuttanut lapsia jo kolmena sunnuntaina

Kerhoa on järjestetty nyt kolme kertaa ja lapsia on liikutettu yhteensä 72 osallistujan edestä. Punaisilta poskilta riemukkaan liikkumisen johdosta ei olla vältytty. Kerhon järjestäjä Jimi Heikkinen kertoo kerhosta seuraavasti:

– Jo kolmen kerhokerran jälkeen on ollut nähtävissä, että lapset osaavat yhä paremmin hyödyntää tilaa ja välineitä. Myös yhdessätekeminen on lisääntynyt.  Lasten mielikuvitus on mahtavaa seurattavaa ja he keksivät välineille hienosti erilaisia käyttötarkoituksia. Erityisesti mieltäni on lämmittänyt palloilunurkkauksen suosio ja erityisesti se, miten paljon lapset tykkäävät pallon heittämisestä. Myös telinevoimistelurastit ovat olleet suosittuja.

Ohjaajina toimivat Lipon miesten edustuspelaajat sekä Oulun 4H kerhon ohjaajat.

 

Tervetuloa mukaan liikkumaan!

Maksuttoman Lipon liikuntakerhon mahdollistavat 

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANI

Suorsan Terveydenhoitosäätiö

KUMPPANI

Yhteystiedot | Da-Pu Hautaustoimisto Oulu