RAPOTTI: ALAVUDEN PELI-VEIKOT – OULUN LIPPO 12.7.

Otteluraportti: Alavuden Peli-Veikot – Oulun Lippo 12.7.2020

Kolme pistettä jäi vastustajalle ensimmäistä kertaa tämän kauden runkosarjassa, kun APV voitto jaksot lyömällä molemmissa pari juoksua 2-0 (2-0, 2-1).

Koko ottelun ajan sisäpeli oli huonoa eikä kovin montaa onnistunutta lyöntiä nähty koko ottelussa. Useiden kopinnosto-palojen lisäksi sisäpeli sisälsi muitakin haasteita. Huolellisuus ja päättäväisyys puuttuivat ottelusta eikä pelissä oltu niin sanotusti ajatuksella mukana. Ulkopeli mahdollisti pisteiden ottamisen, vaikka pelaajat jaksoivat tehdä töitä ulkona. Kumminkin ottelun loppu puolella myös ulkopeli kärsi.

Pelaajien henkinen ja fyysinen väsymys luultavasti painoi päälle, jonka seurauksena ottelusta ei jäänyt lähes mitään käteen. Huonompia jaksoja ja otteluita tulee vastaan, mutta silti pitää muistaa ottaa opiksi. Kaikesta huolimatta nuori pelaajamme Roope Pöyry ansaitsee erikoiskiitoksen ensimmäisestä ja hienosti pelatusta ottelusta.

Oulun Lippo jatkaa vieraspeleillä, kun joukkue matkustaa keskiviikkona 15.7. Hiukan pesäpallostadionille haastamaan Jymy Jaguarsit. Seuraava kotipeli pelataan lauantaina 18.7. klo 16, kun Haminan Palloilijat saapuvat Ouluun haastamaan Lipon. Liput löytyy verkkokaupasta!

Ottelun tilastot.