RAPORTTI: ALAJÄRVEN ANKKURIT – OULUN LIPPO 14.7

Helteinen Kitron kenttä ei torstai-iltana hidastellut vieraaksi saapuneen Oulun Lipon menoa, vaan sinivalkoiset nappasivat täydet kolme sarjapistettä kotiin viemisiksi melkoisella sisäpelirallattelulla Alajärven Ankkureita vastaan pelatusta ottelusta.

 

Ottelun avausvuoropari Alajärvellä edettiin kovin vähin äänin, kunnes kentällä isännöineet Ankkurit avasivat juoksutilinsä Jami Lassilan lyödessä ja Tuukka Etulan tuodessa. Huutoon kuitenkin vastattiin Lipon puolelta tasoittavassa, kun yleisemmin itse etenemässä nähty Kasperi Salmela kotiutti Tino Alaspään! Seuraavassa vieraiden sisävuorossa otettiinkin alajärveläisiin reilusti etumatkaa, kun Harri Kolehmaisen lyönti kantoi Kasperi Salmelan kotiin, Niko J. Korhonen eteni harhaheiton myötä Salmelan tavoin kotipesään ja mailassa onnistunut Kolehmainen pääsi vielä itsekin tuomaan juoksun Markus Hallasuon lyönnistä. Tämän jälkeen myös Aapo Hiltunen onnistui kotiuttaessaan vapaataipaleella kolmospesälle edenneen Tino Alaspään, jota seurasi vielä toistamiseen Kasperi Salmelan onnistunut lyönti, joka kantoi Aki Toikankotiin asti. Ilottelun jälkeen taululla komeilivat numerot 1-6, joiden myötä ensimmäisen jakson voitto oli taattu.

 

Toinen jakso käynnistettiin vierasleirissä vähintään yhtä railakkaasti kuin ensimmäinen lopetettiin, Tapani Pirin avatessa Lipon juoksutilin ja mailan sattuessa sen verran osuvasti, että Piri pääsi kiertämään kauden toisen kunnarinsa, Oskari Salmelan ehtiessä samaisella lyönnillä kotipesään. Onnea oli miehellä matkassa myös kotijoukkueen puolesta, kun 0–3 johtolukemiin siirryttiin Pirin saamalla vapaataipaleella kolmospesältä. Kotijoukkue Ankkurit koitti saada uutta ilmettä pelin toiselle jaksolle kaventamalla lukuihin 1–3 Jami Lassilan lyönnillä ja Elmeri Koivusalmen tuonnilla, mutta vuorojen vaihtuessa Oulu moukaroi tulostaululle itselleen kolme juoksua lisää. Lyönneistä vastasivat Tapani Piri, Markus Hallasuo sekä  Oskari Salmela ja tuonneista Tino Alaspää, Aki Toikka sekä Tapani Piri.

 

Kolmannen aloittavalla 1–7 numeroihin oululaiset löi Markus Hallasuo kotiuttaen Ari Lankisen, Alajärven vielä onnistuessa lopettavalla vuorollaan yhdellä juoksulla, jonka tuonnista vastasi Kasper Mäkelä ja lyönnistä Juho Ihamäki. Neljännen aloittava oli kuitenkin oululaisleirille jälleen melkoista juhlaa, kun alkuun Niko J. Korhonenonnistui Pirin tavoin lyömään kauden toisen kunnarinsa! Korhosen kolmospesältä kotiutti hetken kuluttua Aki Toikka, jonka jälkeen ottelun ykköspalkittu Hallasuo onnistui jälleen, lyönnin kantaessa Tino Alaspään kotiin saakka. Samaisen lyöntivuoron aikana myös Aki Toikkapääsi puoli-ilmaiseksi kotiin Ankkureiden ottelun toisen harhaheiton turvin ja samaisella harhaheitolla kolmospesälle edennyt Tapani Piri kotiutettiin myös vielä Markus Hallasuon toisella lyönnillä. Neljännen lopettavalla myös kotijoukkue Alajärven Joona Peltokangas pääsi harhaheiton turvin kotipesään, mutta sen kaventamasta 3–12 tilanteesta ei enää Ankkureille ollut juurikaan hyötyä. Näin ollen myös toinen jakso saatiin pakettiin ja kotimatkalle päästiin lähtemään kolme sarjapistettä rikkaampana.

 

Lehdistötilaisuudessa Oulun pelinjohtaja Markku Hylkilä ei ollut ottelun alkupuoleen tyytyväinen, vaan näki että kuskin paikka oli hyvinkin vahvasti kotijoukkue Ankkureille tarjolla Oulun puolesta. Hylkilä oli kuitenkin tyytyväinen mallikkaaseen loppupeliin, mutta huomautti, että petrattavaa jää vielä, vaikka työtäkin on tehty. ”Tietysti pitää olla onnellinen ja tyytyväinen, että iso petraus on tehty tässä viikkojen aikana ja suunta on oikeanlainen”, pelinjohtaja muistutteli.

 

Kitron pesäpallostadionilla parhaina pelaajina palkittiin vierasjoukkue Liposta Markus Hallasuosekä Tapani Piri ja kotijoukkue Ankkureista Antton Peltomäki sekä Juho Ihamäki.

 

Seuraava Oulun Lipon ottelu onkin taas kotiottelu, joka pelataan tulevana sunnuntaina 18. heinäkuuta. Ottelu alkaa kello 17.00 ja vieraaksi Oulun DataCenter Stadionille saapuu Loimaan Palloilijat! Ennakkoliput ovat tuttuun tyyliin ostettavissa verkkokaupasta.

 

Ottelutilastot: https://www.pesistulokset.fi/ottelut/40108

Lehdistötilaisuus: https://www.youtube.com/watch?v=8q-CqalZV3E&ab_channel=Alaj%C3%A4rvenAnkkurit