RAPORTTI: ALAVUDEN PELI-VEIKOT – OULUN LIPPO 1.8.

Vähäjuoksuinen ottelu Alavudella Peli-Veikkojen ja Oulun Lipon välillä kääntyi tasan päättyneen avausjakson jälkeen lopulta oululaisten 0–1 voittoon, ottelusta jäädessä harmittavasti yksi piste saamatta suoran kolmen pisteen voiton kirjaamiseksi.

Avausjaksolla ei meinattu Oulun Lipon puolesta päästä juoksujen makuun ja ensimmäinen juoksu nähdäänkin vasta kolmannessa vuoroparissa, kun Niko J. Korhonen eteni kotiin Miika Keski-Petäjän lyönnillä. Tätä aikaisemmin Alavus oli kiirehtinyt jo karkumatkalle kolmen juoksun turvin, joista vastasivat Joonas RiikiläMikko Mahlamäki ja Antti Toivola, asettaen oululaisille kirittävää. Neljännessä vuoroparissa Alavus saadaan pidettyä Oulun ulkokentän toimesta aikaisemmassa kolmessa juoksussa, mutta omalla sisävuorolla kiri ei aivan riitä kuin kahteen juoksuun. Lyönnistä vastasi Markus Hallasuo, kotiuttaen Kasperi Salmelan, jota kuitenkin seurasi harhaheitto, jonka avulla myös Harri Kolehmainen ehti kotipesään saman lyöntivuoron aikana. Täten tilanteeksi avausjaksolta jäi lukemat 3–3 ja yksi piste lahjoitettiin liitolle.

Toiselle jaksolle lähdettiin kuitenkin loppua pistepottia hakemaan ja oululaiset avasivatkin juoksutilin tällä kertaa ennen jakson puoliväliä, kun Jimi Heikkinen kotiutti Harri Kolehmaisen avausvuorossa. Alavudelle ei Oulun toimesta annettukaan enää ainuttakaan juoksua koko toisella jaksolla ja vierasjoukkue ottikin kolmannessa parissa 0–4 karkumatkan kahden jäljellä olevan pisteen varmistamiseksi. Mailassa onnistumisista vastasivat Tapani PiriMarkus Hallasuo ja Jimi Heikkinen, kun taas etenemässä olivat Niko J. KorhonenMiika Keski-Petäjä sekä Ari Lankinen. Kahden pisteen voitto sinetöitiinkin viimeisessä vuoroparissa Oulun ollessa päästämättä ulkokentällä ainuttakaan juoksua, jota ennen jokeriksi kakkosjaksolle vaihdettu Jimi Heikkinen kotiutti Miika Keski-Petäjän, jättäen 0–5 lukemat toisen jakson lopullisiksi. Oulun leiri lähtikin matkaamaan kotia kohti Alavudelta 0–1 voittolukemien seurauksena 2 sarjapistettä rikkaampana!

Alavuden Montussa pelatun ottelun parhaina pelaajina palkittiin vierasjoukkue Oulun Liposta Kasperi Salmela ja Jimi Heikkinen, kun taas kotijoukkue Alavuden Peli-Veikoista palkinnon saivat Aapeli Suvisalmi ja Rasmus Teppo.

Oululaiset jatkavatkin vielä vieraspelien parissa, ensi kerralla kuitenkin vähän lähempää, kun joukkue matkaa Simon Kirin vieraaksi keskiviikkona 4. elokuuta. Peli alkaa kello 18.00 eli tervetuloa myös tunnin ajomatkan päähän Simoon kannustamaan Oulun Lippoa!

 

Seuraavan kerran Oulun Lippo nähdään Oulun DataCenter Stadionilla perjantaina 6.8., kun Raksilan herruudesta mittelöidään kolmatta vuotta peräkkäin. Stadionin portit Oulun Lippo vs Oulun Kärpät -haasteotteluun aukeavat kello 16 ja ottelu alkaa klo 17. Voit ostaa pääsylippusi Oulun Lipon verkkokaupasta.

Ottelutilastot: https://www.pesistulokset.fi/ottelut/40137