Raportti: Jymy Jaguars – Oulun Lippo 30.5.

Otteluraportti 30.5. Sotkamon Jymy 2 – Oulun Lippo

Ei tarinoita jälkipolvelle…

Nolla pistettä. Se kertoo jo tarpeeksi.
Vieraspeli Sotkamossa ei mennyt oikein minkään käsikirjoituksen mukaan ja kokonaisuutena nähtiinkin Lipolta kauden repaleisin ottelu. Edes kokoonpanon muutoksilla tulosta ei selitetä, sillä tässäkin muodossa Lipon rosterilla pitäisi pystyä pelaamaan montaa sarjan vastustajaa vastaan voitokkaasti. Ottelu päättyi kahdessa jaksossa Jaguaareille 2-0 (6-3, 2-1).

”Tänään ei löytynyt peli-iloa tai -intoa. Ilmeen pitäisi olla tappionkin jälkeen ihan erilainen”, 1 pj Ilkka Hirvonen huokaa. Lipon esitys oli tosissaan melko hengetön. Ensimmäisen jakson liki katastrofaalisen tuloksen jälkeen, joukkuetta piti pinnalla lähes yksin Samuli Pohjolan hyvät otteet lautasella, ja Lippo olikin toisella jaksolla pitkään sen turvin 2. jakson pisteen syrjässä kiinni. Pohjolan lisäksi valon pilkahduksia nähtiin Santeri Pulkkisen ja Markus Lehtiniemen pelistä. Lehtiniemi pelasikin tasollaan koko ottelun. Vaan ei riittänyt sekään kantamaan joukkuetta loppuun asti.

”Kun ollaan kerran asetettu kovat tavoitteet, se että puuttuu joku vaikka loukkaantumisten takia, ei saa näkyä. Tappioita tulee välillä ja se on ihan ok, mutta anteeksiantamatonta on, jos tappio näkyy joukkueesta ulospäin”, Hirvonen vielä selostaa.

Yhteenvetona: vastustaja oli parempi ja ei selityksiä.

Oulun Lippo pelaa seuraavan kerran sunnuntaina 2.6. klo 16 Ylivieskan Kuulaa vastaan Oulun DataCenter Stadionilla. Valmistujaisviikonlopun kunniaksi, kaikki tuoreet valmistuneet valmistujaislakki päässä veloituksetta matsiin!