RAPORTTI: OULUN LIPPO – ALAVUDEN PELI-VEIKOT 22.8.

Runkosarjan kotiottelut taputeltiin sateisessa Raksilassa loppuun, kun Oulun Lippo otti tasan päättyneen avausjakson jälkeen lopulta isännän paikan ottelussa ja keräsi itselleen ottelusta kahden pisteen voiton Alavuden Peli-Veikkojen kustannuksella.

Edeltävän Puijoa vastaan pelatun pelin tavoin avausjaksolla ei juhlittu juoksuilla koti- saati vierasjoukkueen puolella. Ottelun ensimmäisestä juoksusta vastasivat Harri Kolehmainen lyönnillään ja Kasperi Salmela tuonnillaan, vierasjoukkue Alavuden kuitenkin tasatessa lukemat seuraavassa sisävuorossaan Jaakko Peltokankaan lyönnillä. Kolmannen aloittavalla vieraat hankkivat juoksun verran etumatkaa, kun Rasmus Teppo onnistui kotiuttamaan Joonas Riikilän. Oululaiset kuitenkin tasoittivat tilanteen 2–2 lukemiin Harri Kolehmaisen tuonnilla ja Aapo Hiltusen lyönnillä, mutta kolmatta juoksua ei enää samaisessa tai seuraavassa sisävuorossa saatu. Myöhemmin lehdistötilaisuudessa Oulun pelinjohtaja Markku Hylkilä nostikin esiin, että viikonlopun molemmissa peleissä kotiutus oli vaikeaa, joka näkyi myös lopulta tasajuoksuihin päättyneessä avausjaksossa.

Toinen jakso ei käynnistynyt juoksujen osalta sen kummemmin, vaan jakson ensimmäistä juoksua saatiin odotella toiseen vuoropariin saakka, kun Aapo Hiltunen onnistui toistamiseen kotiuttamaan Harri Kolehmaisen. Kolmannessa sisävuorossa tekemiseen tulikin vähän ilmettä, kun Ari Lankinen löi kauden kuudennen kunnarinsa! Kunnari kuitenkin harmillisesti sattui tyhjään kenttään, mutta 3–0 lukemat saatiin lopulta taululle, kun Markus Hallasuo löi Ari Lankisen kolmoselta kotipesään. Oulun ulkokenttä saikin pidettyä vieraaksi saapuneet Alavuden Peli-Veikot koko toisen jakson ajan nollajuoksuissa, tehden itse vielä neljännessä sisävuorossaan Aapo Hiltusen lyönnistä neljännen juoksun. 4–0 lukemat säilyivätkin taululla jakson loppuun saakka, jonka myötä Oulu nappasi otteluvoitosta itselleen kaksi sarjapistettä!

Ottelun parhaina pelaajina palkittiin Oulun Liposta Aapo Hiltunen ja Ari Lankinen. Vierasjoukkue Alavuden Peli-Veikkojen parhaita pelaajia olivat Jaakko Peltokangas sekä Antti Toivola.

Kotipelirupeaman jälkeen runkosarja päätettään vierastuplaan, kun Oulun Lippo matkustaa Keski-Suomeen Laukaan Urheilijoiden ja Jyväskylän Lohen vieraaksi tulevana viikonloppuna. Pelit pelataan lauantaina 28. ja sunnuntaina 29. päivä. Laukaan ja Oulun välinen ottelu pelataan poikkeuksellisesti Varkaudessa Kämärin kentällä. Mahdollisista pelistriimeistä tiedotetaan viimeistään otteluennakon yhteydessä!

Oulun Lippo on varmistanut itselleen Ykköspesiksen välieräpaikan sekä kotiedun välieriin. Välierät pelataan paras kolmesta-tyylillä ja ensimmäinen välierä pelataan Oulun DataCenter Stadionilla keskiviikkona 1.9. Toinen välierä pelataan vieraissa lauantaina 4.9. ja tarvittaessa kolmas välierä pelataan kotikentällä sunnuntaina 5.9. Otteluinfoa, kuten tietoa liittyen vastustajaan ja lippuihin, on luvassa lähiaikoina.

Ottelutilastot: https://www.pesistulokset.fi/ottelut/40165

Lehdistötilaisuus: https://www.youtube.com/watch?v=i2SpSRdDwRE&ab_channel=OulunLippo