RAPORTTI: OULUN LIPPO – JYVÄSKYLÄN LOHI 19.6

Pilvinen lauantai-ilta Raksilassa tarjosi jälleen jännitystä pitkän kaavan kautta, kun vieraaksi saapunut Jyväskylän Lohi venytti ottelua aina kotiutuslyöntikilpailuihin saakka ja riisti yhden pisteen kotiin viemisiksi oululaisten kotivoitosta.

Ensimmäisellä jaksolla Oulu Lippo näytti isännän otteita, heti ensimmäisellä sisävuorolla Markus Hallasuon tarjotessa Vuolle Setlementin kautta vähävaraisille lapselle leiriviikonlopun Pikku-Syötteellä, kotiuttaessaan Tino Alaspään. Toisella sisävuorolla Lippo tarjoili lisää onnistumisia juoksujen muodossa, ensin Hallasuon lyödessäHarri Kolehmaisen kotiin, jonka jälkeen Ville-Pekka Jokinen pisti kentän rullaamaan juoksuttamalla sekä Jimi Heikkisen että Ari Lankisen aina kotiin asti. Jyväskylän puolelta tähän pystyttiin vastaamaan vain yhdellä, Juuso Tajakan lyömällä ja Matti Vilppolan tuomalla, juoksulla, joka myös jäi Lohen ainoaksi juoksuksi ensimmäiselle jaksolle.

 

Tämä ei kuitenkaan oululaisten leirissä riittänyt, vaan ottelussa ykköspalkittu Kolehmainenonnistui lyönnillään kotiuttamaan Oskari Salmelansekä etenemään itse kolmospesälle kunnarin arvoisesti! Tulostaulun luvut 6–1 kotijoukkueen hyväksi saivat kuitenkin vielä juoksun verran lisäystä, kun Kasperi Salmela onnistui mailan varressa ja kotiutti Aki Toikan.

 

Toinen jakso ei oululaisten puolesta jatkunut enää samassa lyöntivireessä ja Jyväskylän Lohi siirtyi kuskin paikalle Aleksi Karttusen taululle 0–2 lukemat takoneen läpilyönnin myötä. Lippo-leirissä ei päästy kolmostilanteeseen kuin vasta viimeisessä vuoroparissa, joka jäikin ottelun toisen puoliskon viimeiseksi vuoroksi, tätä ennen Juuso Tajakan lyönnin siirtäessä vieraat lukemiin 0–3 ja Lohen jättäessä Oulun nollajuoksuille.

 

Toinen sarjapiste ei päässyt jakoon vielä supervuoroparissakaan, kun kummankaan joukkueen toimesta ei nähty lainkaan juoksuja ja ottelua päästiin venyttämään aina kotiutuslyöntikilpailuihin asti. Jyväskylän kaikki viisi kotiutusyritystä jatkoivat samaa nolla-teemaa, illan kuitenkin päättyessä Raksilassa lopulta onnellisesti, kun ottelussa jo kahteen kertaan onnistunut Hallasuo tarjoili vielä kerran ja Oskari Salmela toi juoksullaan Oululle sekä voiton että kaivatun toisen pisteen ottelusta! Ottelusta saaduilla kahdella pisteellä Oulu säilyttääkin paikkansa runkosarjan toisella sijalla, pisteen verran perässä Puijoa, mutta yhtä ottelua suuremmalla pelimäärällä.

 

Oulun pelinjohtaja Markku Hylkilä näki joukkueensa ensimmäisen jakson ärhäkkänä, vaikkei sitä kovin kauniina pelaamisena pitänytkään, toista jaksoa pelinjohtajan taasen kuvaillessa räpiköimisenä, joka jatkui aina ponnettomaan sisävuoroon supervuoroparissa. Kiitosta Hylkilältä sai kuitenkin joukkueen ulkopelaaminen kotiutuslyöntikilpailussa, jota pelinjohtaja myös piti yhtenä parhaimpina asioina koko ottelussa. ”Ei voida ainakaan tällä hetkellä henkseleitä paukutellen jäädä juhannustauolle”, summaa Hylkilä ja kertoileekin, että pelitauon aikana joukkueen suunnitelmissa on treenaamista ja uudelleen starttailua kohti heinäkuuta.

 

Oulun Osuuspankin isännöimässä ottelussa parhaina palkittiin Oulun puolelta ansaitusti Harri Kolehmainen ja Markus Hallasuo, ja vierailevalta Jyväskylältä Veeti Lankinen ja Juuso Tajakka.

 

Seuraava Oulun Lipon ottelu pelataan myös kotona, 1. heinäkuuta, kun Oulun DataCenter Stadionille saapuu jo kertaalleen harjoitusottelun muodossa vieraillut Simon Kiri. Ottelu alkaa torstaina kello 18.00 ja ennakkoliput ovat ostettavissa verkkokaupasta. Tervetuloa!

 

Ottelutilastot: https://www.pesistulokset.fi/ottelut/40074

Ottelun lehdistötilaisuus: https://www.youtube.com/watch?v=kzWRfWcbl8A