RAPORTTI: OULUN LIPPO – KANNUKSEN URA 28.7

Raksilan pesäpallostadionin helteinen kärkipään kamppailu Oulun Lipon ja Kannuksen Uran välillä toteutti samaa kaavaa kuin joukkueiden välinen avausottelu Kannuksessa. Kolme tuntia kestäneessä ottelussa mentiin aina kolmansiin kotiutuslyöntipareihin asti, kunnes lopulta vierasjoukkue onnistui yhden juoksun verran paremmin ja sai kotiin viemisiksi 2 sarjapistettä.

Ottelun alkuun ei Oulun Lipon ulkokentällä isoilla onnistumisilla juhlittu, kun Uran Aappo Savikoski täräytti heti ottelun toisella lyönnillään kolmen juoksun arvoisen kunnarin ja lopulta myös toi yhden, siirtäen vieraat heti 0–4 johtoasemaan. Oululaisten sisävuorolla Markus Hallasuo kuitenkin kotiutti Kasperi Salmelan ajolähtötilanteesta, jota seurasi sairastuvalta palanneen ja ajolähdön purkamista jatkaneen Jonne Luhtavaaran lyönti, joka kantoi Oskari Salmelan kotipesään. Seuraava Kannuksen sisävuoro pysyykin paremmin isännän aisoissa ja vieraiden toimesta ei saada yhtäkään juoksua lisää. Vastavuoroisesti Oulun omalla sisävuorolla tilanne kavennetaan tasoihin, kun Hallasuo onnistui jälleen ja löi Niko J. Korhosen kotiin.

Avausvuoropari toistikin itseään, kun Jonne Luhtavaara jälleen onnistuu Hallasuon jälkeen, tällä kertaa kotiuttaen Miika Keski-Petäjän. Seuraavat juoksut avausjaksolla nähtiinkin vasta viimeisessä vuoroparissa, Kannuksen Tuomo Raution onnistuessa kahdella lyönnillään kolmen juoksun arvoisesti. Tähän yritettiin Lippo-leirissä kovasti vastata, mutta Kasperi Salmelan tuoma ja Markus Hallasuon tuoma juoksu jäi jakson viimeiseksi, jolloin Kannus vei yhden pisteen nimiinsä.

Vaikka Raksilassa ei pelkästään sää ollutkaan helteinen, kun Oulun Lipon pelinjohtaja Markku Hylkilä tulistui ottelutuomareiden vihellyksistä avausjaksolla ja keskusteli itselleen keltaisen kortin, oli joukkue kuitenkin jaksotauon aikana saanut uudenlaisen peli-ilmeen. Toinen jakso ottelusta olikin melkoista ilottelua oululaisten puolesta, joukkueen tehdessä yhteensä 11 juoksua kolmen jakson aikana ja antaen vieraille vain yhden. Juoksujen tuomisesta vastasivat Tapani Piri (2), Ari Lankinen (2), Miika Keski-PetäjäHarri KolehmainenAki Toikka sekä Markus Hallasuo. Lyönneistä taas vastoin kunnian saivat Ari Lankinen kahdella ja Markus Hallasuo yhdellä kunnarillaan, Miika Keski-PetäjäSanttu Luhtavaara sekä Jonne Luhtavaara. Näin ollen puhuttaneen avausjakson jälkeen Lippo ansaitsi itselleen yhden pisteen ja venytti ottelun kestoa.

Supervuoroparissa ei nähty kummankaan joukkueen puolesta merkittäviä urotekoja, jotka olisivat juoksuiksi asti kantaneet ja 0–0 lukeman jälkeen siirryttiin kotiutuslyöntikilpailuun. Kotiutuslyöntejä saatiinkin lyödä lähes kyllästymiseen asti, kun ensimmäisessä viidessä parissa jäätiin 2–2 tasajuoksuihin, jonka jälkeen Kannuksen ykköspalkittu Tuomo Rautio osui voittojuoksun arvoisesti 3. lopettavassa kotiutuslyöntikilpailussa. Kaiken kaikkiin molemmin puolin onnistumisia sisällä pitäneessä ja eritoten lyöjäjokerien väliseltä tasonmittaus ottelussa onni kuitenkin kääntyy lopulta kannuslaisten puoleen ja vierasjoukkue pääsi matkaamaan kahta pistettä rikkaammalla mielellä kotia kohti.

Ottelussa parhaina pelaajina palkittiin kotijoukkue Oulun Lipolta Markus Hallasuo ja Ari Lankinen. Vierasjoukkue Kannuksen Uran parhaita olivat Tuomo Rautio ja Aappo Savikoski.

Seuraavaksi Oulun Lipon joukkue matkaa vierastuplalle, kun lauantaina vastaan asettuu Ikaalisten Tarmo ja sunnuntaina vieraillaan Alavuden Peli-Veikkojen luona. Mikäli vierasottelut ovat seurattavissa suoratoistona, jaamme niihin linkit viikonlopun otteluennakossa tai Instagramin ja Facebookin puolelle muissa postauksissa!

Ottelutilastot: https://www.pesistulokset.fi/ottelut/40128

Lehdistötilaisuus: https://www.youtube.com/watch?v=Z7Kax084ko8&ab_channel=OulunLippo