Raportti: Oulun Lippo – Ylivieskan Kuula 2.6.

Otteluraportti 2.6. Oulun Lippo – Ylivieskan Kuula

Ja juna kulkee taas! Lippo palasi voittojen tielle ottaen kotiyleisön edessä täydet kolme pistettä Ylivieskan Kuulaa vastaan.

Tänään nautittiin niin onnistumisista kentällä kuin ensimmäisestä aurinkoisesta kotimatsista, joka oteltiin Oulun DataCenter Stadionilla Ylivieskan Kuulaa vastaan. Päivän teemaan kuului peli-ilmeen parannus ja se huokui tekemisestä vahvasti, vaikkei aivan täydellistä ottelua Lippo pelannutkaan. Tähän paikkaan ja aikaan tehtiin kuitenkin juuri se, mitä aiottiin; palattiin voittojen tielle. Lippo vei ottelusta täydet 3 pistettä lukemin 2-0 (4-3, 2-1).  

”Ennen matsia pidetiin pitkä ja perinpohjainen palaveri, jonka seurauksena muutama tärkeä pelillinen asia saatiin loksahtamaan takaisin kohdilleen”, joukkueen 2. pj Santeri Haipus avaa ottelua edeltäneitä harjoituksia. ”Ja yksi tärkeimmistä teemoista otteluun lähdettäessä oli, että se peli-ilme, mikä Sotkamossa oli aivan kadoksissa tulisi jälleen esille ja se olikin aivan eri luokkaa tänään edeltäneeseen otteluun verrattuna. Ja tottakai tärkeää oli myös se, että tässä vaiheessa pystyttiin ottamaan täydet 3 pistettä”, 1 pj Ilkka Hirvonen jatkaa.

Ottelu oli myös pelillisesti Lipolta tasapainoinen esitys, muutamia huolimattomuusvirheitä lukuunottamatta. Ottelu etenikin alusta saakka Lipon komennossa. Päävaihtajat onnistuivat hyvin ja Ojalan Samilta nähtiin hienoa etenemispeliä. Kotiuttaminen tuotti Lipolle tänään kuitenkin hieman ongelmia. ”Kodella oli tänään hyvä päivä, mutta vielä voidaan parantaa sitäkin puolta”, Haipus analysoi.
Hyviä suorituksia nähtiin oli myös ”junioripuolella”. Pelaavaan kokoonpanoon tähän otteluun nostettu Jussi Partanen sai lyönnin kohdilleen erittäin tärkeään paikkaan, kun hän löi ensimmäisellä jaksolla Lipon voittojuoksun. Hieno onnistuminen ensimmäistä kertaa tälle kautta mailan varteen päässeeltä nuorukaiselta. Lippo voitti jakson juoksuin 4-3.

Toisella jaksolla ulkopeli puri jälleen hyvin ja Kuulan juoksuhanat laitettiin kiinni ihan loppumetreille saakka. Nuorista pelaajista Santeri Pulkkinen etenkin osoitti äärimmäisen skarppeja otteita, jotka vakuuttivat varmasti kaikki katsojat, niin Lipon kuin Kuulankin leiristä. Toinen jakso päättyi Lipon hyväksi juoksuin 2-1.

Hieman oikukas alkukausi antaa tärkeää osviittaa siitä, mitä kehityskohtia vielä täytyy taklata. ”Tiedetään näiden avulla, mitä pitää harjoitella ja nyt saatiin taas muutama asia listalta pois”, Haipus kertoo. ”Tärkeintä on että nyt ollaan taas kiinni voittokannassa. Tästä on hyvä jatkaa ens viikkoon”, Hirvonen vielä lisää.

Ensi viikolla onkin villi viikko, kun keskiviikkona 5.6. Lippo matkustaa Lappiin Simon vieraaksi, perjantaina 7.6. Lippoa vastaan astelee Oulun DataCenter Stadionilla haasteottelun merkeissä Oulun Kärpät ja viikonloppu vietetään tuplareissulla Ulvilaan ja Haminaan.

Pysy kaikista näistä kärryillä ja seuraa meitä somessa!
Instagram: @oulunlippo
Twitter: @oulunlippopesis
Facebook: @OulunLippo
YouTube: Oulun Lippo

Ottelun tilastot