Raportti: Simon Kiri – Oulun Lippo 7.8.

Otteluraportti: Simon Kiri – Oulun Lippo 7.8.2019

Lippo lahjoitti mokailullaan lohtua simolaisille taistelussaan paikasta pysyä sarjassa. Lipon menettämät kolme pistettä toi isännille pientä kaulaa sarjan jumbosijaa pitävään Kannukseen. Lipon nukahduksen takia sarjan kakkossijaa jännätään entistä enemmän lauantaina, kun vastaan asettuu pisteen takana oleva Hamina.

Tähän raporttiin oli jo runko valmiina… Tarkoitus oli siteerata Eino Leinoa ja Lapin kesää: ”On lyhyt Lapin linnunlaulu, huvi ja kukkain kukoistus ja riemu muu”. Mutta niinpä vain meni suunnitelmat uusiksi, kun Lipolta ns. varman voiton sijaan nähtiinkin kauttaaltaan heikkoa pelaamista ja sarjapaikan säilyttämiseen selkeästi keskittynyt Simo taas pelasi suurella tunteella ja tarmolla. Lapissa riemu raikasi, kun Simo otti täydet pisteet viidensadan fanin edessä voittaen 2-0 (4-2, 6-5).

Lippo lähti otteluun hieman haastavasta tilanteesta. Kokoonpanoon tuli jo ennen ottelua muutoksia ja Lippo joutui laittamaan miehistöä hieman säästölinjalle. Suuremmista loukkaantumisista ei ollut kyse. Tästä johtuen kärki kävi kuitenkin kovin kapeaksi ja hyvin rullannut sisäpeli otti eilen pientä takapakkia. Tämän lisäksi Simo pelasi laadukkaasti ja selkeä tavoite silmissä. Se teki tiukkaan paikkaan sen, mitä pitääkin ja Lippo jäi jalkoihin. ”Meiltä puuttui laatu kauttaaltaan. Tuli esimerkiksi paljon takapaloja ja koko sisäpeli takkusi”, 2. pelinjohtaja Santeri Haipus kertaa. Eiliseltä jäikin käteen vain satunnaisia onnistumisia ja tilannemäärä oli normaaliin verrattuna todella vähäinen, vain 13 kolmostilannetta, kun normaalisti päästään 20 paremmalle puolelle.

Ensimmäinen jakso käynnistyi Lipolta nihkeästi ja Simo otti johtoaseman tasoittavalla vuorollaan. Lippo tasoitti tilanteen 2. parissa ja meni juoksulla johtoon 4. vuorossa, mutta mitään ei ollut enää tehtävissä, kun Eera-Matti Karppisen lyönti pomppi Lipon pelaajan ohi jorpakkoon. Tästä seuranneet kotiutukset ja kunnari riittivät ratkaista jakso Simolle lukemin 4-2.

Toisella jaksolla Lippo meni heti alkuun jo 0-3 johtoon, mutta pelivire ei ollut kohdillaan ja isännille siunaantui Lipon virheistä paikkoja toisensa jälkeen. Simo löi myös hyvin muutaman kerran väliin ja onnistui kotiutuksissaan. Liposta ei ollut enää jakson lopussa vastaamaan Simolle. Simo voitti myös toisen jakson ja koko ottelun 2-0 (4-2, 5-6).

”Peli ei pyörinyt lähellekään sillä tasolla, kun pitäisi ja tuli paljon yksinkertaisiakin virheitä”, Haipus kommentoi. ”Tässä vaiheessa ei saisi tulla enää takapakkia, vaan ennemmin mennä eteenpäin. Ei se auta kuin imeä opit ja katse seuraavaan peliin”, hän päättää.

Edessä onkin lauantaina ykköspesiksen kärkikamppailu, kun runkosarjan hopeasijaa tuolloin hätyyttelevät sekä Oulun Lippo, että Haminan Palloilijat. Kakkospaikka on pitkälti tämän ottelun varassa, kun joukkueita erottaa vain yksi piste. Tule kannustamaan Lippo voittoon!

Ottelun tilastot.

Oulun Lippo – Haminan Palloilijat 10.8. klo 16 @Oulun DataCenter Stadion