RAPORTTI: VÄHÄNKYRÖN VIESTI – OULUN LIPPO 17.6

Sisäpeli ontui pahasti Kyrölän kentällä ja siellä isännöinyt Vähänkyrön Viesti katkaisi oululaisten neljän pelin voittoputken lähettämällä vierasjoukkueen kotiin vain yhden sarjapisteen kanssa vähäjuoksuisen ottelun jälkeen.

 

Ensimmäisen jakson sisävuorot alkoivat sekä Viestiltä että Lipolta takkuisesti, kunnes toisessa parissa Riku Utanen löi taululle numeroiksi 1-0 kotijoukkueen hyväksi. Oululaisten pelaaminen sisällä jatkui kuitenkin edelleen kankeasti, ensimmäisen kolmostilanteen syntyessä vasta kolmannessa parissa. Neljännen lopettavalle sisävuorolle Oulu rakenteli heti alkuun mallikkaasti ajolähdön, mutta tilanne päättyi käytetystä aikalisästä huolimatta kolmeen ristiin tulostaululla. Täten Vähäkyrö vei ensimmäisen jakson nimiinsä yhdellä juoksulla.

 

Heti toisen jakson alkuun Ari Lankinen kuitenkin avasi oululaisten juoksutilin kotiuttamalla Oskari Salmelan. Kotijoukkue Vähäkyrö ei tilannetta tasoittamaan ja kolmannessa vuoroparissa Miika Keski-Petäjä etenijänä ja Markus Hallasuolyöjänä siirsivät Oulun 0–2 johtoasemaan. Lipon ulkokenttä piti pintansa vielä neljännen vuoroparin loppuun saakka, ansaiten itselleen pisteen toiselta jaksolta sekä vieden ottelun supervuoropariin!

 

Supervuoroparissa kummaltakaan joukkueelta ei kuitenkaan juoksuja nähty ja näin ollen ilta Kyrölän kentällä venyi kotiutuslyöntikilpailuihin saakka. Kotiutuslyönteihini kotijoukkue Viesti lähti vauhdikkaasti tehden viidestä parista kaksi juoksua, johon Lippo ei lopulta pystynyt vastaamaan, onnistuen tekemään vain yhden juoksun, jonka tuojana oli Santtu Luhtavaara ja lyöjänä Ari Lankinen. Kotiutuslyöntikilpailun 2–1 lopputuloksen myötä katkesi myös oululaisten voittoputki ja kaksi pistettä jäi Vähäänkyröön.

 

Pelin jälkeisessä lehdistössä oululainen palkittu Jonne Luhtavaara summasi pelin kaatuneen sisäpeliin, kuten ottelutilastoista voidaan nähdä, kotijoukkueen palkitun Mika Joensuunkompatessa samaa tarinaa myös Viestin puolelta. Lipon pelinjohtajalla Markku Hylkilällä ei ole paljoakaan kaunista lisättävää ottelun kulusta ja kommentoikin haastattelussa tämän tasoisen suorituksen vetävän sanattomaksi viikonlopun esityksen jälkeen. Tästä onkin joukkueella tason noston paikka lauantain ottelua ajatellen, unohtamatta kuitenkaan, että näyttöäkin on annettu siitä, mihin kyetään!

 

Ottelun parhaina pelaajina palkittiin kotijoukkue Vähänkyrön Viestistä Mika Joensuu ja Aleksi Lassila, kun taas vierailevan Oulun Lipon parhaiden pelaajien palkinnot vastaanottivat Oskari Salmela ja Jonne Luhtavaara.

 

Seuraava kotiottelu pelataan tulevana lauantaina Jyväskylän Lohen saapuessa 19. kesäkuuta Oulun DataCenter Stadionille. Tule selvittämään katkaiseeko Oulun Lippo nousijajoukkueen voittoputken kotikentällään. Ennakkoliput otteluun ovat ostettavissa verkkokaupastamme!

 

Ottelutilastot: https://www.pesistulokset.fi/ottelut/40070

Ottelun lehdistötilaisuus:https://www.youtube.com/watch?v=sIuTVygZo8E