Urheilukulttuuria ja testejä

Jääpallon seuraaminen oli monelle mieluisa kokemus.

Oulun Lipon miesten edustusjoukkue järjesti menneenä viikonloppuna toisen leirityksensä. Leiriviikonloput tarkoittavat nykyisen joukkueen kohdalla sitä, että joukkueen matkapelaajat Topi Korhonen ja Veeti Venäläinen sekä päävalmentaja Riku Tolonen saapuvat Ouluun viikonlopun ajaksi ja näin ollen koko joukkue pääsee viettämään aikaa yhdessä. Leirit sisältävät yleensä normiarjesta hieman poikkeavaa ohjelmaa, kuten palavereita ja erilaisia yhteishenkeä kohottavia tapahtumia sekä usein myös lajitaito- ja fysiikkatestejä. Joukkueen harjoitellessa viikoittain hyvin tiiviisti yhdessä muun valmennustiimin johdolla, voidaan leiriviikonloppujen ohjelmassa antaa perusharjoittelun sijaan enemmän painoa keskusteluille ja joukkueenjäsenten lisäksi myös muiden Lippo-yhteisöön kuuluvien ihmisten kohtaamiselle. Leirien ohjelmasta ja harjoittelun ohjelmoinnista vastaava päävalmentaja Riku Tolonen kertoo leirin annista seuraavasti:

– Parasta tässä leirissä oli, kun pääsi kohtaamaan useita itselleni ja varmasti pelaajillekin uusia tuttavuuksia ja sai tutustua heihin leppoisten keskusteluiden merkeissä. Oli ilahduttavaa huomata kuinka miellyttäviä ihmisiä Lipon toiminnassa on mukana ja kuulla heidän ajatuksiaan ja toiveitaan siitä, kuinka voisimme yhdessä̈ viedä oululaista pesäpalloa eteenpäin haasteiden keskellä̈.

 

Lipon toisen leiriviikonlopun ohjelmaan kuului tällä kertaa palaverien ja Ihkussa järjestetyn kumppanitilaisuuden lisäksi mielenkiintoinen jääpallo-ottelu OLS:n ja Porvoon Akilleksen välillä. Suurimmalle osalle joukkueesta kokemus jääpallo-ottelusta oli ensimmäinen laatuaan. Kävimme lisäksi viemässä Lipon pelipaidan pitkäaikaiselle kumppanillemme Tuiskupubia Tuirassa isännöivälle Markku Kaakiselle. Erilaisten tapaamisten ja uuteen lajiin tutustumisen lisäksi joukkue testasi itseään kolmessa eri testissä, jotka olivat tällä kertaa tutkaan heittäminen, tutkaan lyöminen ja piip-testi, jossa mitataan urheilijan kestävyyttä kahdenkymmenen metrin matkalla, juoksunopeusvaatimuksen jatkuvasti kasvaessa. Piip-testi-nimitys tulee siitä, että̈ urheilijoiden tulee juosta edellä̈ mainittu matka edestakaisin viivalta viivalle äänimerkistä̈. Testi loppuu siihen, kun urheilija ei enää̈ ehdi viivalle, ennen uutta äänimerkkiä̈.

Testeissä nähtiin joukkueen tämän hetkistä tasoa ja tulosten avulla joukkueen valmennus osaa suunnitella talven jatkoa ja tulevien harjoitusviikkojen painopisteitä. Jokaisella joukkueen pelaajalla on vielä matkaa omiin tavoitetasoihinsa eri ominaisuuksissa. Päävalmentaja Riku Tolonen kommentoi testituloksia seuraavasti:

– Tässä kohtaa harjoituskautta testituloksissa valmennusta kiinnostaa eniten pelaajien peruskestävyyden taso, eli minkälainen valmius pelaajilla on kestää harjoitusrasitusta sekä palautua harjoittelun sekä siviilielämän yhdistelmän aiheuttamasta kuormasta. Tämän hetkisten tulosten perusteella näyttää, että meidän ei kannata vielä kiirehtiä harjoittelussamme liikaa tehoharjoittelun puolelle, vaan aikaa tulee käyttää edelleen myös peruskunnon kehittämiseen.

Tämän leiriviikonlopun testitulosten top3 -tulokset: Tutkaan heitto paikaltaan:

  1. Veeti Venäläinen, Jussi Partanen 129 km/h
  2. Kasperi Salmela, Jaakko Kemppainen 126 km/h

 

Tutkaan lyönti:

  1. Jussi Partanen 174 km/h
  2. Jan Hankala 172 km/h
  3. Veeti Kokko 171 km/h

 

Piip-testi:

  1. Jaakko Kemppainen 12:15
  2. Ville Nurkkala, Veeti Venäläinen 10:36

 

Ari Lankinen, Topi Korhonen ja Justus Mäkelä eivät osallistuneet testeihin.

Osta kausikortti pukinkonttiin!

https://oulunlippo.fi/kausikortit-kaudelle-2023-nyt-myynnissa/

Ps. Voit ostaa kausikortin myös Smartum-seteleillä verkossa.