Uuteen aikaan uusin toimintatavoin

Oulun Lippo ja sen miesten edustusjoukkue on alkanut rakentamaan pohjaa uudelle aikakaudelle, jossa nousua pääsarjaan haetaan pidemmällä aikavälillä. Tavoitteet on siten asetettu aina vuotta pidemmälle. Joukkue lähtee ensimmäiseen yhteiseen kauteensa nuorella ja ennakkoluulottomalla pelaajaryhmällä. Sarjanousu pyritään saavuttamaan laadukkaan tekemisen ja kehittyvän toimintaympäristön avulla siten, kun joukkueen tulokset sen mahdollistavat. Paineet nousemisesta ovat nyt muilla ylöspäin tavoittelevilla joukkueilla.

Lipon miesten joukkue haluaa ensimmäisellä kaudellaan olla pitkästä aikaa enemmän kiusaajan ja haastajan roolissa. Joukkue lähtee voittamaan jokaista otteluaan, mutta voittojakin tärkeämpää on, että hyvien pelien avulla yksilöt kasvavat vuosien aikana kohti eliittiä. Joukkue haluaa ensisijaisesti pelata laadukasta ja kiinnostavaa pesäpalloa.

Joukkueen päävalmentajana toimii sotkamolaislähtöinen viimeksi Siilinjärven Pesistä (SiiPeä) superpesiksessä luotsannut Riku Tolonen, joka povaa tulevasta ykköspesiskaudesta mielenkiintoista.

– Sarja on lähtökohtaisesti erittäin tasainen, mikä tarkoittaa sitä, että jokaisesta sarjapisteestä käydään kova taistelu. Se lisää varmasti yksittäisten pelien jännittävyyttä ja siten yleisön kiinnostusta. Emme ole sarjan ennakkosuosikkeja, mutta uskon meidän pystyvän voittamaan ensi kauden ykkösen joukkueista minkä tahansa. Meiltä löytyy paljon pesisotteluiden voittamiseen tarvittavia ominaisuuksia.

Urheilutoiminnan lisäksi seurojen pitkän aikavälin menestys ratkeaa lähes aina taustaorganisaation osaamiseen ja taloudelliseen tasapainoon. Läpilyönti Oy on nyt viiden vuoden ajan jatkanut Oulun Lipon edustusjoukkuetoimintaa, ja kovasti tavoiteltu nousu pääsarjaan oli ajaa taloustilanteen liian heikoksi.

Positiivinen tulos tilikaudelta 2021-2022

– Alkukeväällä 2022 kävimme toimitusjohtajamme Jimi Heikkisen kanssa perinpohjaisesti läpi yrityksen taloustilanteen, aikaisemmin tehdyt valinnat sekä arviot tulevaisuudesta, mikäli emme pystyisi muuttamaan asioita. Vuosi on ollut täynnä hankalia päätöksiä ja työtunteja, mutta nyt katson tulevaan odottavan myönteisesti, taustalla toimiva Topi Mettovaara kertoo.

–  Todella ison kiitoksen haluan sanoa myös meidän talkooporukallemme ja yhteistyökumppaneille; heidän kaikkien panos on ollut korvaamatonta. Olemme julkaisseet vuoden 2022 tilinpäätöksen, ja tulos oli n. 7000 euroa positiivinen.

–  Jos haluamme kehittyä merkittäväksi oululaiseksi liikuttajaksi ja urheiluseuraksi, meidän pitää olla valmiita tekemään nousujohteista perustyötä ainakin seuraavat viisi vuotta, Jimi Heikkinen toteaa.

–  Tämä kattaa todella monta seikkaa ihan ruohonjuuritason harrastajamääristä harjoitusolosuhteisiin ja seuratoiminnan ammattimaisuudesta huippu-urheilumaiseen työskentelyyn. Lipon toiminnan ydin on kuitenkin kirkas: tärkein tehtävä on tarjota oman alueen nuorille mahdollisuus tavoitella unelmiaan ja kehittyä niin taitavaksi pelaajaksi kuin oma potentiaali sallii. Yhtä oleellista on liikuttaa faneja ja yhteistyökumppaneita.

 Joukkueen kokoonpano kaudella 2023

Teemu Lepistö 28 (Lyöjäjokeri / linjapelaaja) Kasvattajaseura: Hyvinkään Tahko

Jan Hankala 27 (Linjapelaaja) Kasvattajaseura: Pattijoen Urheilijat

Topi Korhonen 26 (Linjapelaaja) Kasvattajaseura: Sotkamon Jymy

Jaakko Kemppainen 25 (Etukenttäpelaaja) Kasvattajaseura:Muhoksen Pallo-Salamat

Sami-Jukka Korvola 24 (Linjapelaaja/lukkari) Kasvattajaseura: Munakan Urheilijat

Paavo Kaasila 24 (Etukenttäpelaaja) Kasvattajaseura: Oulun Lippo Juniorit

Ari Lankinen 23 (Koppari) Kasvattajaseura: Oulun Lippo Juniorit

Samuli Pohjola 23 (Lukkari) Kasvattajaseura: Muhoksen Pallo-Salamat

Kasperi Salmela 22 (Linjapelaaja) Kasvattajaseura: Oulun Lippo Juniorit

Jussi Partanen 22 (Lyöjäjokeri) Kasvattajaseura: Tyrnävän Tempaus

Ville Nurkkala 19 (Koppari) Kasvattajaseura: Pattijoen Urheilijat

Veeti Kokko 19 (Linjapelaaja) Kasvattajaseura: Oulun Lippo Juniorit

Veeti Venäläinen 18 (Koppari/linjapelaaja) Kasvattajaseura: Siilinjärven Pesis

Jooseppi Partanen 18 (Etukenttäpelaaja) Kasvattajaseura: Oulun Lippo Juniorit

Santtu Savusalo 18 (Linjapelaaja) Kasvattajaseura: Oulun Lippo Juniorit

Justus Mäkelä 18 (Etukenttäpelaaja) Kasvattajaseura: Oulun Lippo Juniorit

Rene Ruokojärvi 18 (Koppari) Kasvattajaseura: Oulun Lippo Juniorit

Pelijohtaja Riku Tolonen
Lajivalmentaja Immo Rautiainen
Juoksuvalmentaja Marko Ritola
Valmentaja Tiia Törrö

Joukkueenjohto ja huolto Joni Immonen ja Ari Pihlajamaa

Lisätietoja antavat

Topi Mettovaara 050 5476049 seura ja talous

Riku Tolonen 050 3580813 joukkue ja urheiluasiat

Jimi Heikkinen 0400 957779 yhteistyö ja kumppanuudet